Kaikki alkaa aina keskustelusta
Kun joku istuu vastapäätäni konsultaatioon – oli se sitten studiollani Helsingissä tai jonkin Amsterdamin tai Berliinin vierailun aikana – en koskaan aloita piirtämällä. Aloitan kuuntelemalla. Haluan tietää kuka sinä olet, ennen kuin tartun kynään.
Moni tulee jännittyneenä. He luulevat, että heillä pitäisi olla täydellinen idea valmiina ennen varaamista. He pyytelevät anteeksi epämääräisyyttään. He sanovat: "En ole mikään taiteellinen ihminen, tiedän vain että haluan jotain merkityksellistä." Ja rehellisesti sanottuna? Se on paras mahdollinen lähtökohta.
Minun ei tarvitse sinun olevan taiteilija. Se on minun työni. Minä tarvitsen sinun tarinasi.
Miksi en tee flashista henkilökohtaista
Minulla ei ole mitään flash-tatuointeja vastaan. Niillä on paikkansa. Walk-in-flashpäivät ovat hauskoja, ja maailmassa on kauniita flash-suunnitelmia, jotka seisovat omillaan. Mutta kun joku tulee luokseni hakemaan työtä, joka edustaa jotain syvää – muistoa, ihmistä, elämänvaihetta – en vedä kuvaa seinältä ja totea sitä valmiiksi.
Syy on tämä: flash-työ kuuluu artistille. Yksilöllinen työ kuuluu sinulle. Se asettuu ihollesi eri tavalla, kun tiedät ettei kenelläkään muulla maailmassa ole samaa. Kun jokainen viiva on piirretty juuri sinun tarinaasi ajatellen. Sillä omistajuuden tunteella on väliä.
Vaikuttavimmat tatuoinnit eivät ole teknisesti monimutkaisimpia. Ne ovat niitä, joissa kantaja katsoo alas ja tuntee jotain.
Kun teemme työtä yhdessä, rakennamme siis jotain tyhjästä. Vaikka toisit minulle referenssikuvan josta pidät, puramme sen osiin ja rakennamme sen uudelleen sinun ympärillesi.
"Jotain isoäidistäni" – ja mitä siitä syntyi
Kerron oikean esimerkin. Yksityiskohtia on muutettu asiakkaan yksityisyyden suojaamiseksi, mutta prosessi menee juuri näin.
Helsingissä luokseni tuli nainen, joka halusi tatuoinnin äskettäin edesmenneen isoäitinsä muistoksi. Hänellä ei ollut mielessään tiettyä kuvaa. Vain se tunne, että hän haluaa kantaa isoäitiään mukanaan. Hän sanoi: "En tiedä, ehkä kukkia? Hän piti kukista."
Olisin voinut piirtää nätin kimpun ja todeta homman hoidetuksi. Sen sijaan kyselin.
Millaisia kukkia hänen isoäitinsä kasvatti? Kielo, kävi ilmi – niitä kasvoi maalaistalon seinustalla. Millaiset olivat isoäidin kädet? Hän nauroi ja sanoi, että ne olivat aina mullassa, aina liikkeessä. Mikä oli yksittäinen muisto, joka nousi mieleen? Keittiön lattialla istuminen lapsena ja isoäidin katseleminen, kun tämä asetteli niittykukkia siniseen keramiikkamaljakkoon.
Se keskustelu antoi minulle kaiken. Lopullinen suunnitelma ei ollut vain kukkia. Se oli vapaa, hieman epätäydellinen asetelma kielon varsia, piirrettynä kuin ne olisi juuri laskettu paikalleen – ei jäykkänä kasvitieteellisenä kuvituksena vaan elävänä ja hieman villinä, niin kuin ne olisivat näyttäneet sillä keittiön pöydällä. Pidimme viivatyön hennona, melkein kuin lyijykynäluonnos, koska se pehmeys sopi muiston tunnelmaan.
Hän itki nähdessään suunnitelman. Ei siksi että se olisi ollut teknisesti täydellinen, vaan siksi että se tuntui hänen isoäidiltään. Siinä on ero tatuoinnin ja iholla elävän tarinanpalan välillä.
Edestakaisin – ja se on hyvä asia
Haluan olla rehellinen yhdestä asiasta: ensimmäinen versio ei lähes koskaan ole lopullinen. Se ei ole epäonnistuminen. Se on prosessi toimimassa juuri niin kuin pitääkin.
Näin se yleensä menee:
Ensimmäisen keskustelumme jälkeen menen luonnostelemaan. Annan ideoiden hautua hetken. Joskus teen kolme tai neljä karkeaa konseptia ennen kuin edes rajaan niitä. En mieti pelkästään mikä näyttää hyvältä – mietin paikkaa, sitä miten työ elää kehon mukana ja mikä visuaalinen kieli vastaa kuvailemaasi tunnetta.
Sitten lähetän sinulle ensimmäisen kierroksen. Ja sanon jokaiselle asiakkaalle saman asian: ole raa'an rehellinen. Jos jokin tuntuu väärältä, kerro. Jos pidät yhdestä elementistä muttet toisesta, sano se. Jos katsot sitä ja ajattelet "tämä ei ole ihan oikein mutta en osaa selittää miksi" – sekin on hyödyllistä tietoa. Piirrän mieluummin jotain viisi kertaa uusiksi kuin laitan ihollesi tatuoinnin, johon olet vain 80-prosenttisesti tyytyväinen.
Useimmat työt käyvät läpi kaksi tai kolme kierrosta. Joskus säädämme mittakaavaa, joskus siirrämme sommittelua, joskus vaihdamme tyylin kokonaan ensimmäisen yrityksen nähtyämme. Minulla on ollut asiakkaita, jotka palasivat ensimmäisen luonnoksen jälkeen ja sanoivat: "Itse asiassa taidan haluta jotain pelkistetympää." Hienoa. Se selkeys syntyi siitä että näki jotain konkreettista, ja nyt olemme lähempänä sitä mitä oikeasti haluat.
Tyylit, joissa työskentelen – ja miten ne palvelevat tarinaa
Erikoisalojani ovat ohutviivatyö, designtatuoinnit, black and grey -realismi ja peittotatuoinnit. En kuitenkaan koskaan ajattele tyyliä ruutuna, joka pitää rastittaa. Tyyli on työkalu, joka palvelee tarinaa.
Ohutviiva on loistava hennoissa ja intiimeissä töissä – sellaisissa, joissa hienovaraisuus kantaa tunteen. Kun joku haluaa jotain hiljaista ja henkilökohtaista, jotain joka on enemmän kuiskaus kuin huuto, päädymme usein ohutviivaan.
Black and grey -realismi toimii kauniisti töissä, jotka tarvitsevat painoa ja läsnäoloa. Muotokuvat, luontoaiheet, kaikki missä katsojan halutaan tuntevan syvyys ja pinnan tuntu. Realismissa on painovoima, joka voi tehdä työstä monumentaalisen.
Designtatuoinnit – se laajempi kuvituksellisen, harkitun sommittelun kategoria – antavat eniten luovaa vapautta. Voimme yhdistellä elementtejä, leikkiä negatiivisella tilalla ja liittää symbolisen abstraktiin. Osa lempitöistäni elää juuri tässä tilassa, koska säännöt ovat väljemmät ja tarinankerronta voi olla monikerroksisempaa.
Entä peittotatuoinnit? Ne ovat oma tarinankerronnan lajinsa. Et vain piilota vanhaa tatuointia. Kirjoitat uuden luvun sellaisen päälle, joka ei enää istu. Siinä muutoksessa on jotain voimakasta, ja suhtaudun siihen vakavasti. Jokainen peittotyö alkaa samasta kysymyksestä: mitä haluat tämän uuden luvun sanovan?
Luottamus kulkee molempiin suuntiin
Haluan nostaa esiin asian, josta moni tatuoija ei puhu avoimesti: tähän prosessiin liittyy haavoittuvuutta. Uskot minulle jotain pysyvää. Jaat henkilökohtaisia, joskus kipeitä tarinoita ihmiselle, jonka olet ehkä juuri tavannut. Se vaatii rohkeutta.
Mutta luottamus kulkee molempiin suuntiin. Minäkin luotan siihen, että olet rehellinen suunnitteluvaiheessa. Että kerrot kun jokin ei tunnu oikealta. Että pyydät muutoksia ilman syyllisyyttä. Huonoin lopputulos meille molemmille on tatuointi, johon tyydyit koska et halunnut olla "hankala".
Et ole hankala. Olet mukana. Ja niin haluankin.
Mitä toivon sinun ottavan tästä mukaasi
Jos luet tätä ja mietit tatuointia – oli se ensimmäinen tai viidestoista – haluan sinun tietävän, ettei suunnitteluprosessin tarvitse olla pelottava. Sinun ei tarvitse tulla Pinterest-taulun ja kappaleen mittaisen brieffin kanssa. Sinun pitää tulla vain rehellisenä.
Kerro mikä sinulle on tärkeää. Kerro tarina. Kerro se tunne, jonka haluat kantaa iholla. Ja rakennetaan sitten jotain yhdessä.
Tatuointi on keskustelu sinun tarinasi ja minun käsityöni välillä. Parhaat syntyvät silloin, kun molemmat äänet ovat rehellisiä.
Näin minä työskentelen. Näin syntyvät parhaat tatuoinnit. Ei katalogista, ei trendistä, vaan aidosta keskustelusta kahden ihmisen välillä, jotka molemmat haluavat saada sen kohdalleen.
Jos olet valmis aloittamaan sen keskustelun, kuulen sinusta mielelläni – olitpa Helsingissä, tavoittamassa minua Amsterdamissa tai tulossa vastaan Berliinin-vierailulla. Sinun tarinasi on sen ajan arvoinen, joka menee sen tekemiseen oikein.